keskiviikko 1. elokuuta 2012

410g!

Heinäkuun langankulutus oli vain 410 grammaa, vaikka olen neulonut kuin mielipuoli. Harmittaa noin alhainen luku, vaikka tajuankin että 18 keskeneräistä työtä tekee paljon grammoja lisää todelliseen tulokseen...

Täytynee pelastaa tilannetta nyt elokuussa ja ahkeroida noita töitä valmiiksi asti.

Tänään tajusin miten erilaisista asioista ihmiset voivat tulla onnelliseksi. Joku tarvitsee todella isoja ja mahtavia asioita, minä kihisen innosta kun saan huomenna oman digitaalisen keittiövaa'an. Tuntuu hassulta miten jokin noinkin pieni asia tuntuu ihanalta. Helpottaa se ainakin neuleiden punnitusta ja tietysti myös sitä mihin se on oikeasti tarkoitettu eli leivontaa.

3 kommenttia:

  1. Jep, ei siihen onnellisuuteen paljoa tarvita! Ostin kaksi kerää jotain novitan uusia lankoja( tai en ole ennen sellaisia nähnyt missän) ja oikein iloinen mieli tuli näistä:)

    VastaaPoista
  2. Kullä joskus tuntuu itselläkin, ettei muka tulosta synny, vaikka kaikkensa antaa. Ohuet langat varsinkin "valehtelevat" painossa:(

    Digivaaka on kyllä huippu, saa siitä ollakin iloinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuossa punnitsin pari keskeneräistä omaksi iloksi ja pelkästä neulepaidasta ilman hihoja tuli jo yli 300g. Ei tuo alhainen luku siis enää haittaa. Tiedän että se on kiinni monessa työssä ja paljon on valmistumassa, joten eiköhän tuo näennäinen kulutus kohoa tässä kuussa. :)

      Poista