Tässä siis valmistuneita kyjytöitä. Pitäisi varmaan tehdä päivitys myös Kyjy-blogiin. Töistä kun on jo yli puolet valmiina. Jostain syystä siihen blogiin kirjoittaminen on muka vielä työläämpää kuin tänne kirjoittaminen. :D
Mutta siis kuvat kertokoon enemmän:
Ohje: Novita sukkalehti, G-sukka
Puikot: Kuviossa ja kantapäässä 2,5 KnitPro sormikaspuikot, Kärjessä ja alun joustimessa 2,25 sormikaspuikot
Lanka: Novita Nalle (pohjaväri), Gjestal Maija (harmaa) ja Nalle colori (punainen)
Langankulutus: 97g
Ohje: Novita sukkalehti S-sukka
Puikot: 2,5 Knit Pro sormikaspuikot
Lanka: Novita Kotiväki
Langankulutus: 140g
Nyt on elo- ja syyskuun neuleet esitelty ja voin hyvillä mielin siirtyä lokakuun töihin. Toivottavasti saan valmiiksi ainakin sen "vaaditut" 3 kyjyä. Ilman sitä kun ei tuo haaste tule onnistumaan.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Päivän toinen teksti
Kyjyjä ja hyväntekeväisyyttä
Viime aikoina on ollut blogirintamalla todella hiljaista. Käsitöiden osalta taas elämässä on ollut vilinää enemmän kuin tarpeeksi. Kyjyjä on valmistunut tasaisella tahdilla. Enää neljä kyjyä on lähes lähtökuopissa. Muut valmistuvat tasaista tahtia ja ehkä saan haastetyöt valmiiksi ennen joulua. Ikävä kyllä ne riskialtteimmat työt ovat yhä lähtökuopissa, joten jännitys on aika kova ehdinkö vai en...
Kyjyjen lisäksi olen tehnyt hyväntekeväisyysneuleita. Langat niihin olen saanut lahjoituksina. Niitä on kyllä mukava tehdä, kun työlle on jokin kiva kohde. Tietää ettei tehdyt neuleet jää seisomaan varastoon tilaa viemään. Aluksi lahjoitusneuleet:
Ohje: Kitted kitty
Lanka: Lahjoituslankoja
Puikot: 2,0 pyöröt
Langankulutus: 19g
Ohje: siksakmyssy
Lanka: Lahjoituslankaa
Puikot: 2,0 pyöröt
Langankulutus: 25g
Ohje: Lohtunukke (tulevaisuudessa löytyy blogista)
Lanka: lahjoituslankoja
Puikot: 2,5 KnitPro sormikaspuikot
Langankulutus: 21g
Ohje: Omasta päästä virkattu
Lanka: lahjoituslankoja, luultavasti Novita Tennessee
Koukku 3,0
Langankulutus: 35g
Ohje: Owl puffs (ravelry download)
Lanka: lahjoituslankoja
Puikot: 3,0 KnitPro sormikaspuikot
Langankulutus: 20g
Taidan tehdä noista kyjytöistä oman postauksen heti perään. Eipähän tule tästä liian pitkää ja jaottelu on selkeämpi haastetta ajatellen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)