Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kyjyjä ja hyväntekeväisyyttä

Viime aikoina on ollut blogirintamalla todella hiljaista. Käsitöiden osalta taas elämässä on ollut vilinää enemmän kuin tarpeeksi. Kyjyjä on valmistunut tasaisella tahdilla. Enää neljä kyjyä on lähes lähtökuopissa. Muut valmistuvat tasaista tahtia ja ehkä saan haastetyöt valmiiksi ennen joulua. Ikävä kyllä ne riskialtteimmat työt ovat yhä lähtökuopissa, joten jännitys on aika kova ehdinkö vai en...

Kyjyjen lisäksi olen tehnyt hyväntekeväisyysneuleita. Langat niihin olen saanut lahjoituksina. Niitä on kyllä mukava tehdä, kun työlle on jokin kiva kohde. Tietää ettei tehdyt neuleet jää seisomaan varastoon tilaa viemään. Aluksi lahjoitusneuleet:

 Ohje: Kitted kitty
Lanka: Lahjoituslankoja
Puikot: 2,0 pyöröt
Langankulutus: 19g
 Ohje: siksakmyssy
Lanka: Lahjoituslankaa
Puikot: 2,0 pyöröt
Langankulutus: 25g
Ohje: Lohtunukke (tulevaisuudessa löytyy blogista)
Lanka: lahjoituslankoja
Puikot: 2,5 KnitPro sormikaspuikot
Langankulutus: 21g

 Ohje: Omasta päästä virkattu
Lanka: lahjoituslankoja, luultavasti Novita Tennessee
Koukku 3,0
Langankulutus: 35g
Ohje: Owl puffs (ravelry download)
Lanka: lahjoituslankoja
Puikot: 3,0 KnitPro sormikaspuikot
Langankulutus: 20g

Taidan tehdä noista kyjytöistä oman postauksen heti perään. Eipähän tule tästä liian pitkää ja jaottelu on selkeämpi haastetta ajatellen.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Uusia valmistuneita

Valmistuneita töitä olisi enemmänkin, mutta nämä ovat myös kuvattu.
Kumpikin työ on valmistunut jo elokuussa, mutta vasta nyt sain työt kuvattua ja siten blogikuntoon. :)
Vaikka työt ovatkin valmistuneet jo melkein kuukausi sitten, laitan nämäkin työt vasta tämän kuun langankulutukseen. Minulle kun tärkeintä on se että grammat on tiedossa, eikä grammamääräinen kuukausikulutus. Toki aina ilahduttaa, jos kuukauden grammamäärä ylittää 500g. :)

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee kyjy6. Vapaavirkatut tossut menivät suoraan käyttöön. Tossujen sisällä on talvikenkien pohjalliset. Tuovat tukevuutta ja muotoa tossuun. Tossumalli ei ole ehkä se toimivin. Onneksi näitä voi tehdä aina lisää.

Ohje: omasta päästä
Koukku: 5,0 Novitan glitterkoukku
Lanka: Fritidsgarn
Langankulutus:145g

Toisena työnä esittelen lahjoituslangoista neulomani valerasat. Näitä on mukava neuloa, koska työ valmistuu nopeasti ja näihin saa upotettua niin paljon pidempiä langanpätkiä.
Ohje: oma kiilaton peruslapanen
Puikot: Addi bambusukkikset 4,0
Lanka: pätkälanka, mysteeri meleerattu ja Andrea-mohairlanka
Langankulutus: 88g

Toivottavasti seuraava blogitauko ei venähdä näin pitkäksi.
Neulomisiin!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa...

Paljon olen neulonut ja saanut aikaan. Jämäkuun kilo on mennyt rikki eli toinen tavoitteista on nyt saavutettu. Vielä toinen on saavuttamatta eli jämälangat eivät vielä mahdu kodinlaatikkoon. Pari työtä pitäisi vielä saada aikaan, jotta mahtuvat.
Vielä on lapaset ja huivi kesken. Lapaset ehtivät lähes varmasti, mutta huivista en ole niin varma. Teen huivin valmiiksi vaikka myöhässä. Onhan se minun ensimmäinen pitsihuivi eli Revontuli-huivi on kesken.

Valmistuneissa on tossuja, sukkia ja lapasia. Ne valmistuvat nopeasti ja ovat mukavia "leffaneuleita".

Musta-purppuroihin virkattuihin lapasiin sain inspiraation Vaari kutoo-blogista. Olen jo kauan ihaillut siellä esiteltyjä töitä, joissa yhdistellään rohkeasti erilaisia lankoja.

Ylimmät sukat olen tehnyt harjoitellakseni kirjoneuletta ja erityisesti lankadominanssia. Suosittelen lämpimästi mallia aloittelijalle. Kirjoneuleosiot ovat lyhyitä ja suurimman osan sukasta saa vain neuloa . :)
 Ohje: Lapsen kirjoneulesukat
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: Novita 7veljestä
Langankulutus:97g










Ohje: oma peruslapanen
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: sekalainen pätkälanka ja 7veljestä
Langankulutus: 68g












Ohje: Mirja-mummun tossut
Puikot: 3,0 knitpro-sukkikset
Lanka: 7veljestä
Langankulutus: 50g









Ohje: Babystøvler
Puikot: 3,5 Knitpro-pyöröt
Lanka: 7veljestä
Langankulutus: 35g









Ohje: vapaavirkattu
Koukku: 4,5 markettikoukku
Lanka: Purppura mysteerilanka ja Teetee lenkkialpakka
Langankulutus: 56g








Ohje: Novita Sukkalehti W-sukka
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: suurin osa 7veljestä
Langankulutus: 113g


















Lähden tästä jatkamaan neulomista, jotta edes yhdet lapaset ehtisivät jämäkuun saldoon. :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Blogin päivittämisen vaikeus!


Ei sitä pieni ihminen voi käsittää mikä blogin päivittämisessä muka on niin monimutkaista ja raskasta.
Töitä valmistuu, ne tulee kuvatuksi, punnituksi ja siihen se sitten jääkin.
Blogia ei sitten muka ole aikaa päivittää...
Toki olen neulonut lähes jatkuvasti, mutta se ei selitä miksi tämä blogiin kirjoittelu on niin haastavaa.

No,  tässä nyt kuitenkin on valmistuneita. Osa on valmistunut jo viime kuussa, mutta viimeistelyt jäivät tälle kuulle.

Huomenna alkaa Jämäkuu. Muut työt saattavat joutua hieman sivuosaan seuraavan 1,5kk ajaksi. Koeneulonnassa oleva neulepaita täytyisi saada kuitenkin valmiiksi ennen vappua. Se siis täytynee tehdä valmiiksi ennen isompia jämätöitä.

Nyt kuitenkin valmistuneisiin...
Ensimmäisenä tulee sukat ja tossut. Sukat ovat Novitan Sukkalehden K-sukat. Malliin olin todella pettynyt. Se ei istu millään jalkaan ja valuu jo istuessa. Yhtä huonosti istuvat Sukkalehden C-sukat. Kumpaakaan mallia en tuollaisenaan aio tehdä enää ikinä. K-sukkien kohtalosta en ole vielä varma. Kyllä kai nekin käyttäjän löytävät...

Tossut on omalla ohjeella tehty. Tossuihin saa halutessaan upotettua jämälankoja ja malli on minusta mukava tehdä.


  



Ohje: Novitan sukkalehti K-sukka                              Ohje: oma
Lanka: Novita 7veljestä                                              Lanka: Novita 7veljestä
Puikot: 3,5 KnitPro-pyörö                                          Puikot: KnitPro 3,5 sukkapuikot
Langankulutus: 92g                                                     Langankulutus: 75g

Pari pipoa mahtui myös mukaan. Päättelin kummatkin 1.4. Ruskea myssy on testimyssy. Koitan kehitellä uutta omaa mallia ja tuo vaikuttaa lupaavalta pohjalta erilaisille pitsi ja palmikkomyssyille.
Keskiaikatyyppinen vaatetus on ollut lemmikkini toivelistalla jo kauan. Päätin aloittaa vaatetuksen valmistamisen kypärästä. Löysin Ravelrystä tämän hauskan ohjeen ja tästä oli helppo aloittaa. Ohje oli maksullinen, mutta sain kivassa vaihdossa ohjeen itselleni. Suunnitelmissa on vielä ainakin rengaspanssarityylinen villapaita.






Ohje: Dwarven Battle Bonnet 2                                                 Ohje: oma
Lanka: Novita Jussi, Gjestal Janne, Novita Rose                        Lanka: luultavasti Novita Puro Batik
Puikot: 4,0 Knitpropyöröt                                                         Puikot: 4,5 markettipyörö
Langankulutus: 153g                                                                 Langankulutus: 52g

Viimeisenä esittelyyn pääsee sekalainen seurakunta erilaisia kylppäritarvikkeita. Suurin osa näistä on pelkkiä testejä, mutta tuo iso pussi on ihan tarkoituksella tehty kestotuotteita varten. Ovatpahan helposti saatavilla, mutta silti piilossa.

Ohjeet: omia testejä
Lanka: Sekalaisia jämälankoja luultavasti Novita Tennessee, Puro Batik ja Samos Lollipop
Koukku: 4,0
Puikot: 4,0 Knitpro pyöröt
Langankulutus: 108g

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Uusia valmistuneita osa1

Olen ollut flunssassa jo useamman viikon ajan. Aina vähän kipeänä ja suurin osa voimista menee ihan vain paranemiseen. En ole edes jaksanut blogeja seurata ja se kyllä harmittaa. Neuloa jaksaa kuitenkin aina, joten valmistuneita on syntynyt oikein vauhdilla.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät valmistuneet huivit.
Oranssi virkattu tuubihuivi lähti välittömästi postissa tuttavalleni. Itse asiassa laitoin huivin postiin niin vauhdilla, että kuvat jäivät ottamatta. Kuva ei siis ole minun ottama, eikä kuvassa oleva malli ole minun.
Toinen tuubihuivi on lahjoituslangoista tehty. Huivi on helmineuletta. Ihan kiva kaveri aiemmin esitellylle harmaalle mohairpipolle.
Oranssi huivi:
Lanka: Svarta Fåret Baby kaksinkertaisena
Koukku: 6,0 Novitan glitterkoukku
Ohje: Oma
Langankulutus: 126g

Harmaa huivi:
Lanka: Mysteerimohair ja vanha Novitan Rose Mohair
Puikot: 5,0 KnitPro-pyöröt
Ohje: oma
Langankulutus: 82g

Kokeilin myös röyhelöhuivilangan käyttöä virkkaamalla. Tuloksena oli "kaulushuivi. Ihan hauska kokeilu oli tämä. En luultavasti omaan käyttöön ota tätä, mutta mukavan näköinen huivi/kaulus tämä on. Minulle saisi väriä olla enemmän...
Lanka: Mysteeri puuvillasekoite/keinokuitulanka ja vyötteetön röyhelölanka
Koukku: 4,5 metallikoukku
Ohje on tässäkin oma
Langankulutus: 115g

Lähiaikoina esittelyyn pääsevät myös muut valmistuneet. Nyt lähden takaisin lepäilemään ja neulomaan.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Puuttuvat työt

Luin eilen blogiani ja aloin ihmetellä mitä olen tehnyt koko helmikuun. Yleensä laitan tänne blogiin kaikki neuleet ja virkkaukset mitä valmistuu. Sen teen noin viikottain. Nyt kuitenkin se on jäänyt tekemättä ja noita puuttuvia töitä on useampi. Teen niistä nyt ihan oman postauksen. Eipähän puutu helmikuusta grammoja. :)

Ensimmäisenä on yksi yhdistelmätyönä tehty pipo. Kääntöreunus on tehty pienistä isoäidinneliöistä ja itse pipo-osa on neulottu. Mukava välityö tällainen. Valmistui nopeasti ja on kuitenkin ihan näyttävä.

Toisena on huivi, joka on tehty isoäidinneliömuunnelmana. Ihan perustuubihuivi ilman mitään kiertoja tai muita sähläyksiä. Tähän työhön sain kulumaan kaikki nuo persikanväriset ongelmalangat.

Kolmantena on pitkät palmikkosukat. Ne tilattiin minulta jo ennen joulua, mutta nyt olen koittanut jo pari viikkoa saada tilaajaa kiinni ja mitään ei kuulu. Ikävää tämmöinen, koska tein näihin kovan työn ja nähtävästi näitä ei nyt kukaan kuitenkaan halua. Toivottavasti aika tavaran kaupitsee...

Mitä O(p)in sukista? No sen, etten enää ikinä tee töitä tilauksesta. Myyn ainoastaan lahjalaarista löytyviä. Niin ei ikinä käy sitten näin ikävästi. Harmittaa kovasti, jos näille käy samoin kuin niille sinisille olgasukille. Ne on niin isot, ettei käyttäjää tahdo löytyä. En kuitenkaan raski niitä purkaakaan, koska tein niihin monen päivän työn. Jos nämä(kin) jäävät ylivuotisiksi, niin itku pääsee. :(

Mutta nyt kuviin ja töiden tietoihin...

Pipo:
Ohje: oma
Lanka: reunus Novitan 7veljestä, pipo Lana du Nord
Puikot: 4,0 bambusukkikset
Langankulutus: 93g

Huivi:
Ohje: Oma
Lanka: Lidlin Alina-lanka
Koukku: 8,0 Novitan glitterkoukku
Langankulutus: 169g

Ohje: Novitan sukkalehti A-sukka
Lanka: Novita O(p)i villasukka
Puikot: 3,5 bambusukkikset
Langankulutus: 165g

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pikkutöitä

Tammikuussa tuli tehtyä myös pikkuisia testitöitä. Opettelin neulakinnastekniikkaa ja ensimmäisenä harjoitustyönä tein kamerapussin. Siitähän piti aluksi tulla lapanen, mutta hermot eivät riittäneet ja pienensin työn minimiin. :D

Eilen innostuin Sinipellavainen-blogissa olleesta haasteesta ja virkkasin oman maatuskalapun. Patalappu on tehty kokonaan jämälangoista. Pari kerää sain jopa loppumaan. Lapun vieressä oleva tulitikkulaatikko toiminee mittakaavana. Lappu on siis niin iso, ettei miehen käsikään pala ihan helpolla. Tekniikkana työssä on käytetty kirjovirkkausta, tavallista virkkausta ja kirjontaa.



torstai 31. tammikuuta 2013

Hups, tammikuu meni jo!

Nyt vasta huomasin, että tammikuu hujahti ohi oikein kiitämällä. Neuloa ehdin kyllä ja paljon grammoja kertyi. Paljon jäi tekemättäkin. Minun piti osallistua joka kuukausi Ravelryssä olevaan sukkahaasteeseen, mutta nyt vasta muistin koko haasteen ja sukathan minulla on vasta vaiheessa: "ohje ja langat valmiina."
No, ne sukat ehtii tehdä helmikuussakin.
Vielä on pari tammikuussa valmistunutta esittelemättä. Täytynee laittaa ne pikaisesti tänne, jotta ehtivät oikean kuun grammasaldoon. :)
Virkattu tuubihuivi:
Ohje: omasta päästä isoäidinneliötä muokaten
Koukku: 10mm Novitan glitteri
Lanka: Novita Kelo
Langankulutus: 182g

Napittomat nappisukat:
Ohje: Novita sukkalehti
Puikot: Addi 3,5 bambupuikot
Lanka: Novita Jussi
Langankulutus: 100g

Saapaskoristukset:
Ohje: Simply knitting
Puikot: 8,0 Prymin bambusukkikset
Lanka: Novita Kelo
Langankulutus: 112g











Oli siis työteliäs kuukausi. Paljon sain aikaan, mutta paljon jäi vielä helmikuullekin ;)

Eniten ylpeä olen sekä valmistuneesta villatakista, kuin myös edellisessä tekstissä olleesta liivistä. Liivi on mukava käyttää. Se kun ei ole liian kuuma, mutta lämmittää mukavasti täällä tuulisella rannikolla.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Ja pimeys tuli...

Pitäisi muistaa ettei päivänvaloa ole vielä kovin ruhtinaallisesti tarjolla. Villatakki jäi siis tänään kuvaamatta. Villatakin sijaan kuvasin tänään viimeistellyt penaalit.

Olen innostunut tekemään erilaisia lahjoitukseen meneviä käsitöitä. On mukava ajatella, että jokin tekemäni käsityö menee käyttöön ja tarpeeseen, vaikka ei ehkä olisikaan täydellinen. Nämä penaalit on tehty lahjoituslangoista eli menevät hyväntekeväisyyteen. Kaikki tarvikkeet penaaleihin on saatu erilaisina lahjoituksina. On kiva huomata kuinka eri yhteistyökumppanit lähtevät mukaan.

Ohje: Virkattu ketjusilmukoita noin 22cm ja sen ympärille kiinteitä silmukoita, kiinnitä kierros ps, jatka kunnes penaali tai pussi on tarpeeksi korkea. Vetoketju on käsin ommeltu penaalin suuhun.
Lanka: sekalaisia puuvillalankoja
Koukku: 4,0 metallikoukku
Langankulutus: yht 108g



Hyväntekeväisyys on yksi vapaaehtoistyön muoto. On hassua kuinka jotkut puhuvat, että olisi mukava tehdä vapaaehtoistyötä mutta aikaa siihen ei ole. Vapaaehtoistyötä voi tehdä monella tapaa ja useinkaan ei tule mieleen mikä kaikki on vapaaehtoistyötä. Pienimmillään vapaaehtoistyö voi olla vaikka se, että viet läheiseen iltapäiväkerhoon sinulle ylimääräisen helmikasan. Teko on sinäänsä pienen tuntuinen, mutta se mahdollistaa tekemistä useammaksi iltapäiväksi pienille koululaisille.

torstai 8. marraskuuta 2012

Kun tarve on, se täytetään!

Tämä minun "toimistotuoli", millä istun koneella ollessani, on ihan järkyttävän kylmä istua. Kylmyys säteilee alaselkään saakka. Täytyi siis saada jokin takapuolenlämmitin. Eilen illalla otin viimein itseä niskasta kiinni ja aloin virkata lämmikettä tuoliin. Vuorokaudessa pyörittelin tämän valmiiksi ja olen tyytyväinen tulokseen. Nyt tuo on jo tuossa alla lämmittämässä ja hyvä on!

Värit tässä työssä on ihan karmeat. Toisaalta haittaako se, koska työ on lähes koko ajan päin persiaa. Nauhat on jostain alelaarista ostettua halppisnauhaa. Iso kasa maksoi huimat euron, joten pitihän se ostaa. Kyllä koko kasa on  räikeän oranssia ja 15cm pätkissä. Käyvät hyvin kuitenkin pyyhkeiden ripustuslenkeiksi ja tällaisiksi "tarvenauhoiksi" :D

Lanka: Sekalaista akryylilampaanvillaa
Koukku: 5,0 Novitan glitterikoukku
Ohje: iso isoäidinneliö
Langankulutus: 50g

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Töitä valmistuu nopeammin kuin blogiin kuvata ehtii!

Eli nyt on löytynyt todellinen neule- ja käsityöinnostus!
Valmistuu töitä sekä lahjakassiin, että myös tilaustöinä. Mukavaa on ollut neuloa kaikkia näitä ja uusia ohjeita on ollut mukava kehitellä.

Ensimmäisenä esittelyssä on vaihtarisormikkaat. Tein toiveiden mukaan ohuet autolla ajamiseen soveltuvat sormikkaat. Vaihtarina sain lahjakortin silmälasiliikkeeseen. Ehkäpä tuo lahjakortin arvo sai yrittämään hieman enemmän näihin sormikkaisiin ja päädyin tekemään ohjetuunauksen tähän. Varressa ja kämmenselässä on käytetty piirakkasukista tuttua pitsikuviota. Hieman on silmukkamääriä muokattu, mutta muutoin kuvio on sama.
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3,5 Addi bambusukkikset
Ohje: Perussormikas, kämmenselässä piirakkasukan pitsi muokattuna
Langankulutus: 65g

Toinen valmistuneista on pipo ja panta

Ensimmäisenä parista valmistui panta. Pannassa kokeilin palmikkoneuleen toimivuutta paksun langan kera. Silmukoita luodessa loin tuplamäärän silmukoita ja jätin puolet odottamaan päättelyä. Päättelin silmukat kolmen puikon päättelyllä. Palmikko on lainattu Saga-sukkien leveimmän palmikon ohjeesta. Reunoihin tein muutaman silmukan ainaoikeaa. Niskaan tein noin 6cm joustinta, jotta huivista ei tulisi niin kovin leveä niskasta.


Ohje: Omasta päästä sävelletty
Lanka: Novita Kelo
Puikot: 6,0 Knit Pro-pyöröt
Langankulutus: 30g

Uusin valmistuneista on ihana nappipo. Ohje tähän syntyi vahingossa ja alussa en edes ollut tekemässä pipoa, vaan toista pantaa. Vähitellen työ alkoi kuitenkin näyttää enemmän pipolta kuin pannalta. Napit löytyivät loputtoman nappivaraston kätköistä. Pipossa on valenappilista ja reunaan on virkattu pari kerrosta kiinteillä silmukoilla, jotta reunasta tulee mukavan tukeva.

Lanka: Novita Kelo
Puikot: 6,0 KnitPro-pyöröt
Koukku: 6,0 Novitan glitterikoukku
Ohje: Oma luomus
Langankulutus: 70g

Menen tästä kuvaamaan tuon pannan ja teen lisää töitä valmiiksi. Tuolla odottaa viimeistelyä jo useampi työ.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lapasia ja kukkasia

Tämä on ajastettu teksti. Testaan siis tätä Bloggerin ominaisuutta.

Vielä saan lokakuun puolelle lisättyä kaksi valmistunutta työtä. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee pesukukka. Vihdoin ja viimein kaikki ominaisuudet ovat kohdillaan. Lanka on riittävän kiinteää ja ohutta, koukku on tarpeeksi iso, työ on kevyt ja löyhä eli täydellinen pesukukka. Olen muokannut pesukukan ohjeen uusiksi. Tein siihen muutoksia, jotta se toimii takuuvarmasti langalla kuin langalla. Tällä langalla tuli tästä täydellinen. :)
Ohje: oma pesukukka
Koukku 7,0 Novitan muovikoukku
Lanka: Red Heart Bella
Langankulutus: 20g

Lisäksi RPY toivoi itselleen keskiaikahenkisiä paksuja lapasia, jotka pitäisivät tuulta. Saaja itse suunnitteli mallin ja minähän toteutin. Tämä on vasta ensimmäinen versio näistä ja tarkoitus olisi tässä talven kuluessa kirjoitella myös ohje näistä.
Painoa näille lapasille tuli valtavasti, koska lapasissa on sisälapanen, joka on myös rasa. Kaksin- tai kolminkertaisuuden tarkoitus on pitää pakkanen loitolla. Lisäksi kämmenselässä on huovutettu alue, joka sitten kuulemma pitää tuulta pyöräillessä. Toivon vain etteivät lapaset olisi käytössä liian kuumat tai painavat.
Tarkoituksenani on tehdä myös naisten malli näistä lapasista, joten suunnittelu jatkukoon.
Malli: Oma, ohje tulossa
Lanka: Novitan 7 veljestä ja Jussi, rasannukkana on Teetee Alpakka
Puikot: 3,5 Addi Bambut
Langankulutus: 224g

Lapaset olivat niin isot, että ne piti punnita erikseen. Eivät olisi yhdessä pysyneet pikkuisella keittiöpuntarillani. :)

Lokakuun langankulutukseksi tulee minulle huikeat 921g! Lisäksi kaikki työt ovat ns. pieniä töitä. On kieltämättä aika voittajaolo. :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Valmistuneita

Kuvia ottaessa päättelykeiju oli vielä naapurissa, mutta nyt nämäkin työt on pääteltynä.
Oli vaihteeksi mukava tehdä ihan perusraitasukat. Ei mitään kikkailuja, pelkkää tikuttelua vaan. Taidan tehdä välitöinä näitä vielä muutamat, jotta sukkia varmasti riittäisi.

Ohje: oma perussukka
Puikot: 3,0 Addin bambusukkikset
Lanka: Novita 7 veljestä
Langankulutus: 128g

Lisäksi virkkailin taas pesukukan. Ohjetta olen muokkaillut omanlaiseksi, vaikka perusidea on yhä sama. Kyllä loppua kohti muovi vasten muovia narina alkoi hermostuttaa eli koitan hankkia jostain samankokoisen metallikoukun. Näitä kun pitäisi vielä muutama tehdä...

Ohje: Aiemmin nähtyä pesukukkaohjetta mukaillen
Koukku: 6,0 Novitan muovikoukku
Lanka: joku alennus akryyli
Langankulutus: 28g

perjantai 28. syyskuuta 2012

Neuleahdistuksen tuotos

Pari päivää sitten minua kohtasi ankara neuleahdistus. Tuntui ettei mikään keskeneräinen kiinnosta ja jokainen työ ahdistaa. Otin käteen lankaa ja virkkuukoukun ja aloin vapaavirkata "jotain". Siitä jostakin syntyi sitten tossupari. Ohje on itse pyöritelty, joten sitä ei vielä ole saatavana. Malli tuntuu jalassa mukavalta ja istuu hyvin. Näistä tossuista tuli vaan niin löysät, että näihin mahtuu sisään myös villasukat.

Ohje: oma villisti virkattu
Lanka: Mysteeripuuvillasekoite
Koukku: Prym metallinen 4,0
Langankulutus: 106g

Kuten kuvasta huomaa, on täällä sentään hetkittäin auringonpaistetta. Tuolta se pilvien lomasta kurkistelee aina välillä. Toivottavasti malttaa paistaa vielä iltapäivälläkin. Silloin pitäisi käydä keskustassa, eikä sateessa ole kiva ajella pyörällä.

KyJy-töistä on enää neljännes jäljellä eli viisi työtä on kesken. Tänään jos saa kaulurin valmiiksi, niin saisi sen lämmittämään kaulaa ja yhden KyJyn lisää valmiiksi. Sitten on enää jäljellä pari lelua, kahdet sukat ja huivi. Sukat ovat vielä alle puolivälin, huiviin on silmukat luotu ja leluista puuttuu noin 20g. Tekemistä siis riittää vielä, mutta uskon selviäväni urakasta annetussa ajassa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Vihdoin ja viimein

Sainpas kuvia muokkailtua.
Olen siis lisännyt noihin KyJy-töihin valmiita kuvia ja tässä lisäksi muutama lisätyö osaan KyJyistä. Osa jää pakosta liian keveiksi, joten tein pesukukkia niihin lisäksi.
Ohje: muokattu pesukukan ohje
Lanka: Novita Miami
Koukku: 7,0
Yhteensä muistaakseni nuo olivat noin 85 g

Pesukukkia tulee kyllä lisää ennen joulua. Ovat sen verran hauskoja virkata ja valmistuvat nopeasti.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kamera löytyi

Niinpä pääsin päivittämään blogia. Ei ne kuvat kummoisia olleet, mutta onpahan todiste että työt on valmiina.
Laitoin isommat kuvat töiden teksteihin, mutta lisään ne myös nyt tähän.
Kolme KyJy-työtä on valmiina. Olen tehnyt noita isompia valmiiksi ensin. Toinen syy näiden töiden valikoitumiseen on lämpötila... Kuka kykenee neulomaan villaa tai sitä lämpimämpää kesällä?
Siksi aloittelin KyJyn puuvillaisilla töillä. :)
Tästä lähden vielä neulomaan tuota KyJy ykköstä. Siitä puuttuu 1,5 hihaa. Kyllä sen jaksaa vielä tällä viikolla tehdä valmiiksi. Jos vaan malttaa katsoa leffoja ja välttää ompeluhimon. :)
KyJy 17

KyJy 3

KyJy 2

tiistai 31. heinäkuuta 2012

KyJy 3. (aloitus 17)

Ihastuin uusimmassa Kauneimmat käsityöt lehdessä olevaan virkattuun laukkuun. Päädyin aloittamaan kesäkassin/projektipussin hieman ohjetta muuntaen.

Ohje: Kauneimmat käsityöt 4/2012, ohje 7
Kukat tehty ihan vaan fiilispohjalta
Lanka: Novita Miami
Koukku: Prym 4.0
Langankulutus: 162 g

Ohjetta muokkasin todella vapaasti. Lopullisessa kassissa alkuperäistä on ainoastaan aloituksen silmukkamäärä. Laukun sisälle yläosaan virkkasin myös kiinteän kännykkäkotelon ja lisäksi myös pikalukon vaikka avainnippua varten. Eivätpähän paina kassin pohjalla.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

KyJy 18. (aloitus 12)

Aloitin myös tämän myssyn. Samasta langasta on tarkoitus tehdä kaulanlämmitin. Toivottavasti saan näihin kahteen työhön kulumaan koko 200g. On sen verran erikoista lankaa etten osaa yhdistää minkään muun kanssa.

Lanka: Sublime luxurious woolly merino
Puikot: Sekalainen markettisetti noin kokoa 6
Ohje: Ylhäältä lähdetty ja levennelty sopivaksi oikealla, sen jälkeen 1krsO, 1krs N Loppuun 2o2n-resoria noin 5 kerrosta
Langankulutus: 38g

Juu, juu tiedän... Langankulutus ei sitten riitä KyJy-työksi, joten virkkasin lisäksi pussukan kesälaukkuun. Tähän mahtuu pankkikortti, rahaa ja muuta pientä. Pussukan nyörin punoin omalla ohjeella.
Lanka: Novita Miami
Koukku: 4,0
Ohje on omasta päästä
Langankulutus: 20g

Kyjy 11. (aloitus 11)

Vaihdoin p1-sukat leluarmeijaan. Kummatkin työt ovat virkattavia. Tarkoitus on siis virkata leluja jämälangoista. Samalla käyttää turhia täyttötavaroita (langanpätkät, kindermunat, piipunrassit, jäätelötikut...)
Ensimmäisenä päätin tehdä laiheliiniukon.
Päässä täytteenä on tuommoinen valesaksanpähkinä. Noita on minulla muutamia ja nyt niille (vihdoin ja viimein) keksin käyttöä.
Loput lelut esittelen sitten valmiina ja useamman lelun ryhmissä.
Ohje: vapaavirkattuja kaikki
Koukku: metallinen Prym 4,0
Lanka: musta ja punainen Tennessee, turkoosi on mysteeri puuvillasekoitetta

Isommat pallot on täytetty langanpätkäkerillä. Pienemmät ovat rytmimunia. Sisällä niissä on kindermunan keltainen sisusmuna ja sen sisälle olen laittanut erikokoisia muovihelmiä. Jokainen rytmimuna pitää siis erilaista ääntä.
Leluja en alkanut punnita. Näihin on kuitenkin jo mennyt yli yksi kerä turkoosia ja lisäksi jämäkeriä muista langoista. Leluja tulee vielä lisää, kunhan saan noita muita neuleita valmiiksi.

Viimeisenä leluna on vapaavirkattu hernepussi, i-cord neulottu kärmes ja ukkeli. Uskon lelujen yhteispainon olevan nyt yhteensä yli 50g.