Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä aloitin huivin puuvillatakin "jämälangasta". Mallineule on kopioitu suoraan Kauneimmat käsityöt-lehden torkkupeiton ohjeesta (ohje 26). Muutoin malli on ihan omaa luovaa tuotantoa.
Toivottavasti tämä valmistuu nopeasti, koska se takki on ihastuttavan tuntuinen päällä. Lähes silkkisen tuntuista on tämä lanka. Tämän huivin tunnulle iholla on siis kovat odotukset.
Ohje: pidennettyä helmineuletta ja tuubihuiviksi tein
Puikot: Luultavasti 6,0 KnitPro-pyöröt ovat sitten käytössä
Lanka: Anchor Style Bamboolo
Langankulutus: 145 g
tiistai 31. heinäkuuta 2012
KyJy 15. (aloitus 19)
Päädyin tekemään lapasten sijaan tutulle remppakynsikkäät. Kohta se syksy kuitenkin yllättää ja sitten on näille hanskoille kova kysyntä.
Silmukat loin joillekin ohuehkoille sukkapuikoille. Työn aion tehdä Addin bambuisilla, kun vapautuvat sukasta.
21.9.
Kynsikkäät valmistuivat lopulta nopeasti. Näistä on myös tullut nyt näitä ns. aivottomia neuleita. Ei tarvitse juurikaan miettiä mitä tekee.
Ohje: Oma kynsikkäiden ohje
Lanka: Novita Jussi
Puikot: 3,0 Addin bambusukkikset
Langankulutus: 87g

KyJy 14. (aloitus 18)
Päätin tehdä muutaman parin ihan perussukkia. Luultavasti varteen tulee joku juju, mutta sitä en ole vielä kummemmin suunnitellut.
Ohje: Oma perussukka
Puikot: noin 2.75-3.0 markettipuikot
Lanka: Novita 7 veljestä
Langankulutus: 93g
Sukka oli mukava neulottava. Kärjen tein Neulontakerhossa oppimallani kavennuksella. Sillä saa tehtyä todella kauniin kärjen, joka on kapea, reiätön ja napakka.
Toista sukkaparia en tähän tarvitse, koska vaaditut 50g täyttyi. :)

KyJy 3. (aloitus 17)
Ihastuin uusimmassa Kauneimmat käsityöt lehdessä olevaan virkattuun laukkuun. Päädyin aloittamaan kesäkassin/projektipussin hieman ohjetta muuntaen.
Ohje: Kauneimmat käsityöt 4/2012, ohje 7
Kukat tehty ihan vaan fiilispohjalta
Lanka: Novita Miami
Koukku: Prym 4.0
Langankulutus: 162 g
Ohjetta muokkasin todella vapaasti. Lopullisessa kassissa alkuperäistä on ainoastaan aloituksen silmukkamäärä. Laukun sisälle yläosaan virkkasin myös kiinteän kännykkäkotelon ja lisäksi myös pikalukon vaikka avainnippua varten. Eivätpähän paina kassin pohjalla.

perjantai 20. heinäkuuta 2012
Useampi aloitus...
Aloitin eli loin silmukat loppuihin KyJy-töihin. Lähden matkalle ja en ehdi luultavimmin muutoin aloittaa töitä. Aloituksia en ehdi nyt kuvata, mutta eiköhän kuvia tule myöhemmin eli palattuani.
Sain onneksi puuvillatakin valmiiksi viikonlopun juhlia varten. Siitä tuli todella kaunis ja työ oli mukava neuloa. Kuvia siitä tulee vasta myöhemmin, kun ehdin ottaa kameran käteeni.
Nauttikaa kesästä ja auringosta ja palataan viimeistään elokuussa!

maanantai 16. heinäkuuta 2012
torstai 12. heinäkuuta 2012
KyJy 19 (aloitus 16)
Teen myssylle kaveriksi huivin. Huivista tulee valekolmiohuivi eli teen levennyksiä ainoastaan toisessa reunassa. Lanka on mukavaa neuloa, mutta merino on lämpimänä kesäpäivänä neulottavaksi ihan liian kuumaa. Onneksi kylmempiäkin ilmoja on tiedossa syksymmällä.
Lanka: Sublime luxurious woolly merino
Puikot: 6 100cm knitpro pyöröt
Ohje: oma huijauskolmiohuivi
Langankulutus: 146g
Vihdoin huivi on valmis. Hikoillen sitä sai neuloa. Ihanan pehmoinen ja kuohkea siitä kuitenkin tuli ja täydellinen pari myssylle.

KyJy 13. (aloitus 15)
Aamulla loin silmukat alpakkasettiin. Settiin kuuluu kynsikkäät tai sormikkaat ja kauluri. Samasta langasta tein lina-pipon viime talvena. Nämä kuuluvat siis samaan settiin pipon kanssa.
Ohje: oma lapasohje peukalokiilalla
Puikot: 2,0 marketti sukkapuikot
Lanka: Teetee Alpakka
Langankulutus: 35g
Lankaa kului siis liian vähän, joten teen tähän lisäksi vielä kaulurin. Se on jo puikoilla ja toivottavasti valmistuu ennen pakkasia.
Ohje: Rinsessa-kaulurin silmukkamäärä, ohjeen mukaisilla kerrosmäärilllä tehty
Puikot: 60cm 4,0 markettipyöröt
Lanka: Teetee Alpakka
Langankulutus: 69g
Tein erilaisen pintaneuleen kauluriin kuin ohjeessa. En jaksanut kikkailla kuin vain yhdellä kerroksella neljästä...
Viimeiset 12 kerrosta oli yhtä tuskaa. Kerroksella yli 400 silmukkaa ja kuviolla koko matka. Viimeiset neljä kerrosta huijasin ja tein vain ainaoikeaa. En enää jaksanut vääntää pintaneuletta, vaikka se helppo olikin. Seuraavan kaulurin teen kyllä alhaalta ylös, jotta ei ole noita viimeisiä tuskakerroksia jäljellä lopussa.
Napeiksi laitoin keskisuuret muovihelmet, koska riittävästi samanlaisia nappeja ei laajasta varastosta löytynyt. Tulipahan aito rinsessakauluri, kun on vähän blingiä mukana.
Kauluri on ihanan pehmeä ja nyt todella odotan, että pääsen käyttämään koko settiä. :)

KyJy 7. (aloitus 14)
Kohta enää neljännes jäljellä. Nyt aloitin viimeiset KyJyyn tulevat sukkalehden sukat eli d-sukat. Tein muutama viikko sitten omasta päästä lähes samanlaiset tummanharmaana, joten piti odottaa uusien lankojen saapumista ennen kuin pystyin aloittamaan nämä. Ohje on mukavan helppo neulottava. Sujuu mukavasti televisiota katsellessa.
21.9
Sukat on olleet jo käytössä ja todellakin tykätty malli. Hieman tuossa 44 koon jalassa kuulema kantapää on liian matala eli ei enää noin rintavalle jalalle tiimalasikantapäätä.
Neuloin sukat ilman palmikkopuikkoa ja nuo palmikonkierrot sujuivat ongelmitta. Muutamassa kohdassa tuli laskuvirhe, mutta kotisukiksi ovat ihan sopivat.
Ohje: Novitan sukkalehti d-sukat
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 2,5 marketti sukkapuikot
Langankulutus: 132g

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
KyJy-listaan muutoksia :(
Oli sitten pakko poistaa ne kattilamyssyt listalta. Totesin ettei minulla ole sopivaa lankaa niihin ja saan ne tehtyä helpommin projektikaapista löytyvistä huovutuksista. :)
Tilalle laitoin vain sukkia, lapasia ja huiveja. Niitä tulee varmasti tehtyä muutoinkin paljon ja siksi jätin määrät pois. Kun se vaadittu grammamäärä on täynnä, julkaisen työn.
On muuten helpottava tajuta, että enää alle puolet aloituksista puuttuu. Tänään ajattelin aloittaa muutaman työn, jotta aikatauluni ei mene ihan myttyyn. :)

tiistai 10. heinäkuuta 2012
KyJy 9. (aloitus 13)
Vuorossa on sukkalehden f-sukat eli piirakkasukat. Ohje vaikuttaa helpolta, saa nähdä miten käy näiden kanssa. :D
Novitalle on siis lähetetty sähköpostia koskien a-sukkia...
Nämä sukat olivat muutoin mukavat ja helpot neuloa, mutta olisin jättänyt alusta ne viisi joustinkerrosta pois. Tekevät aloituksesta sekavan ja minusta tuo sukka on kauniimpi ilman.
Teen näitäkin luultavimmin lisää, mutta ilman alun joustinta. Muita muutoksia ohjeeseen tein ainoastaan kantapään osalta. Kun sukille ei vastaanottajaa vielä ole, tein sukkaan vahvistamattoman kantapään. Se vain oli nopeampi tehdä.
Lanka: Novita 7 veljestä
Ohje: Piirakkasukat, Novitan sukkalehden F-sukka
Puikot: 2,5 metalliset markettipuikot
Langankulutus: 107g

KyJy 18. (aloitus 12)
Aloitin myös tämän myssyn. Samasta langasta on tarkoitus tehdä kaulanlämmitin. Toivottavasti saan näihin kahteen työhön kulumaan koko 200g. On sen verran erikoista lankaa etten osaa yhdistää minkään muun kanssa.
Lanka: Sublime luxurious woolly merino
Puikot: Sekalainen markettisetti noin kokoa 6
Ohje: Ylhäältä lähdetty ja levennelty sopivaksi oikealla, sen jälkeen 1krsO, 1krs N Loppuun 2o2n-resoria noin 5 kerrosta
Langankulutus: 38g
Juu, juu tiedän... Langankulutus ei sitten riitä KyJy-työksi, joten virkkasin lisäksi pussukan kesälaukkuun. Tähän mahtuu pankkikortti, rahaa ja muuta pientä. Pussukan nyörin punoin omalla ohjeella.
Lanka: Novita Miami
Koukku: 4,0
Ohje on omasta päästä
Langankulutus: 20g

Tunnisteet:
KyJy 2012,
muut,
neuleet,
päähän,
virkkaminen
Kyjy 11. (aloitus 11)
Vaihdoin p1-sukat leluarmeijaan. Kummatkin työt ovat virkattavia. Tarkoitus on siis virkata leluja jämälangoista. Samalla käyttää turhia täyttötavaroita (langanpätkät, kindermunat, piipunrassit, jäätelötikut...)
Ensimmäisenä päätin tehdä laiheliiniukon.
Päässä täytteenä on tuommoinen valesaksanpähkinä. Noita on minulla muutamia ja nyt niille (vihdoin ja viimein) keksin käyttöä.
Loput lelut esittelen sitten valmiina ja useamman lelun ryhmissä.
Ohje: vapaavirkattuja kaikki
Koukku: metallinen Prym 4,0
Lanka: musta ja punainen Tennessee, turkoosi on mysteeri puuvillasekoitetta
Isommat pallot on täytetty langanpätkäkerillä. Pienemmät ovat rytmimunia. Sisällä niissä on kindermunan keltainen sisusmuna ja sen sisälle olen laittanut erikokoisia muovihelmiä. Jokainen rytmimuna pitää siis erilaista ääntä.
Leluja en alkanut punnita. Näihin on kuitenkin jo mennyt yli yksi kerä turkoosia ja lisäksi jämäkeriä muista langoista. Leluja tulee vielä lisää, kunhan saan noita muita neuleita valmiiksi.
Viimeisenä leluna on vapaavirkattu hernepussi, i-cord neulottu kärmes ja ukkeli. Uskon lelujen yhteispainon olevan nyt yhteensä yli 50g.

KyJy 20. (aloitus 10.)
Vaaleanpunainen salaisuus syntyy täysin kuvattomana kunnes lahjan saaja saa sen. :)
Sen verran voin vinkata, että väri on tytölle sopiva ja työ tai setti on ainakin osittain jämätyö.
Laitan työn postiin tänään ja kuvia laitan, kun tiedän saajan saaneen paketin.
Langankulutus 31g
17.10.2012
Pikkuinen paketti oli saapunut saajalleen, joten nyt voi lisätä tänne siitä kuvia
Lahjuksena oli siis pienet sukat.
Ohje: oma perussukka palmikkovarrella
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 2,5 markettisukkikset
Langankulutus: 31g
Sukkia oli mukava neuloa, koska valmistuivat niin nopeasti. Tiedän ettei grammat riitä KyJy-työksi. Liitän tähän lisätyönä pesukukkia.
Pesukukkien yhteispaino on 94g eli pitäisi riittää haasteen työn yhteispainoksi. :) Kuva ja tietoja tämän linkin takaa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012
Olen tyhmä! :(
Taitavat näillä ymmärryksenlahjoilla jäädä sukkalehden a-sukat ilman kärkikavennuksia...
En käsitä ollenkaan miten kavennukset pitäisi tehdä. Haluaisin tehdä ne niinkuin on neuvottu, mutta en ymmärrä ohjeistusta. :(
Jos joku osaisi kirjoittaa minulle selkokielisen ohjeen siihen, niin olisin todella kiitollinen... Muutoin teen siihen kärjen itse soveltaen...
Niin ja teen siis lasten kokoa sukasta...
selkokielinen= mitä pitää tehdä milläkin puikolla ja monennellako silmukalla

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Ahdistaa!
Ensimmäinen KyJy-työ ahdistaa! Siinä on ainakin kolme virhettä, joita ei voi peittää millään. Purkuun joutui koko työ. Toisekseen sen lanka ärsyttää. Se on vaan liian sekavaa neulottavaksi nyt. Ehkä talvella on sitten fiilikset toisin.
Ehkä osansa ärsyyntymiseen tekee myös kuuma ilma. Minusta kun mukava kesäsää on +20 ja puolipilvistä. Liika lämpö on liikaa. Olo on kovin uupunut ja tuntuu kuin flunssa olisi tulossa.
Päädyin siis purkamaan tuon työn. Kehitän tilalle jotain ihan muuta, jostain ihan toisesta langasta. Yläosan vaate siitä kyllä tulee, mutta ei helletoppia.
Kyllä tuolle Shari-langalle on olemassa jo työ, mutta se aloitetaan vasta joululahjojen jälkeen. :)

KyJy 8: (aloitus 9)
En käsitä onko vika minussa, ohjeissa vai jossain ihan muussa! Kaikki aloittamani sukkalehden sukat on suunniteltu jollekin jättiläiselle. Kaikki sukat olisivat minulle liian isoja, jos tekisin ohjeenmukaisen naisten sukan. Mittailin ja lueskelin lehteä ja totesin, että minun jalkaani sopii Novitan koko 34 (kengän koko minulla 37-38). Järjetöntä on minusta tehdä aikuiselle sukkia kasvunvaralla :D
Aloitin sukan perjantaina naisten sukan silmukoilla ja purkuunhan se sukka joutui. Se sukka olisi mahtunut miehelle. Onneksi sukasta on tarjolla myös koko 30 ja se on minulle juuri sopiva.
Perjantaina siis aloitin sukkalehden E-sukat ja lauantaina aloitin ne uudestaan. Malli on mukava neulottava. Helppo muistaa tuo pitsikuvio. Sukka valmistuu yllättävän nopeaan. Ehkä tekemistä nopeuttaa tuo pitsikuvio ja se "vielä-yksi-mallikerta"-pakkomielle.
Lanka: Vanha Novitan Nalle
Ohje: Novitan sukkalehden E-sukat
Puikot: addi 3,0 bambusukkikset
Langankulutus: 64g
Purin aloituksen ja aloitin sukat alusta. Samalla vaihdoin puikot markettipuikoista bambuisiin.
En tykännyt kärkialoituksesta, enkä myöskään tiimalasikantapäästä. Minusta tiimalasikantapää ei istu hyvin jalkaan. Sukkien pintakuviota käytän luultavasti tulevaisuudessakin, mutta kärkialoitukset saavat jäädä tossuihin ja muihin kantapäättömiin käsitöihin.

lauantai 7. heinäkuuta 2012
KyJy 2. (aloitus 8.)
Seuraavana aloituksena päädyin tekemään lyhythihaista neuletakkia. Tämä lanka on ostettu viime keväänä. Silloin kevätauringossa lanka näytti sinapinkeltaiselta, nyt kesällä se näyttää kullanhohtoiselta. Siksi päätin tehdä siitä kesätopin sijaan monikäyttöisemmän neuleen. Tätä pystyy käyttämään myös talvella, kunhan laittaa alle pitkähihaisen.
Ohje on helppolukuinen ja neule vaikuttaa ainakin vielä kiinnostavalta. Harvemmin tulee ohjeiden mukaan neulottua, mutta nyt KyJyn aikana on tulee melkein kaikki työt ohjeella. Välillä näinkin...
Ohje: Shalom Cardigan
Lanka: Anchor Style Bamboolo
Puikot: Knit Pro 7,0
Langankulutus: 285 g
Sain työn valmiiksi. Kuvia valmiista työstä tulee tänne piakkoin...
Kaunis tuli tästä liivistä. Tein juhlaliiviksi, mutta olen käyttänyt kyllä arkenakin. Tuossa lähikuvassa näkyy jo pientä kulumista langan pinnassa, mutta ei se haittaa käytössä. Nappi löytyi omasta varastosta.
Tuo langan tuntu on jotain aivan uskomatonta. Tuntuu kuin siinä olisi silkkiä mukana, mutta ei ole.
Tällä mallilla on tulossa villainenkin versio. Sen verran tykästyin malliin.

KyJy 12. (aloitus 7.)
Ohje: Novitan sukkalehti P2-sukka
Lanka: Novita Jussi
Puikot: 3,5 addi bambut ja 4,0 marketti koukku
Langankulutus: 131g
Loppujen lopuksi nautin tästä työstä todella paljon. Ehkä tuo alun tylsyys johtui siitä, että olisi tehnyt mieluummin työn kokonaan neuloen. Toisekseen silloin myös tuo neulottu liivi oli mielessä ja muut työt eivät oikein maistuneet.
Sukat olivat todella hauskat virkata. Eihän tämä mikään haasteellisuuden huippu ollut, mutta oikein mukava ja nopea välityö.
Sukat istuvat todella hyvin ja puolen minuutin testauksen mukaan nämä ovat ihan miellyttävät jalassa.
torstai 5. heinäkuuta 2012
KyJy 5. (aloitus 6.)
Etsin eilen varastosta kaikki mahdolliset sukkapuikot. Löysin niitä onneksi muutamat, jotta ei tarvitse ostaa yhtään uutta settiä tähän talouteen. Ei ainakaan KyJyä varten.
Työn alle sain siis myös sukkalehden B-sukat. Lehden sukkia on mukava tehdä, koska niistä oppii uusia asioita. Minulle lähinnä tulee uusia kärkikavennuksia ja kantapäitä.
Puikkoja riittää vielä kahdelle sormikas- tai sukkaparille, joten aloituksia tulee tänään varmasti lisää. Toivottavasti saisin lähes kaikki aloitukset tehtyä ennen 11.7. Näin eivät kesäsuunnitelmat sotke haastetta. :D
Nämä sukat olivat mukavat ja nopeat neuloa. Saatan tehdä tulevaisuudessa vielä muutamat lisää.
Ohjeen kanssa ei siis ollut ongelmia ja palmikot oppi ulkoa hetkessä. Hyvä ohje!
Lanka: Novita Jussi
Puikot: Addi 3,5 bambupuikot
Ohje Saga-sukka Novitan sukkalehden B-sukka
Langankulutus: 91g

KyJy 10 (aloitus 5.)
Aloitin eilen illalla Puro-huivin. Malli on täysin omasta päästä viritelty. Minulla on tuota Puron Kivi-sävyä kolme kerää ja yksi jotain punertavaa. Niistä olisi tarkoitus saada itselle jonkinlainen huivi talveksi.
Tässäkin huivissa on ollut säätöä ja paljon. Tarkoitus oli tehdä pitkä 20cm leveä suora huivi. Suunnittelu "virheen" vuoksi huivista olisi tullut vain 10cm leveä. Päädyin siis tekemään virheestä huivin jujun ja huivista kolmiohuivin tyylisen. Saa nähdä millainen tästä tulee lopulta.
Huivia on todella mukava ja nopea neuloa. Valmistuu toivottavasti ennen syksyn koleita säitä, jotta ei tarvitse talvitakkeja heti hakea varastosta. :)
Lanka: Novita Puro ja Lidlin Alina
Ohje: Omasta päästä
Puikot: 7mm knitpropyöröt 100cm kaapelilla, päättelyssä 10mm irtopää kaverina
Langankulutus: n150g
Kuten tuosta nurkasta jo huomaa, työtä ei ole päätelty. Tein sen valmiiksi vain tätä haastetta varten. Työ menee myöhemmin talvella purkuun, koska tuon huivin suunnittelussa meni niin moni asia ihan pieleen. Tällä idealla on vielä tarkoitus tehdä huivi, mutta lanka tulee olemaan ihan jokin muu.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Väliraportti keskeneräisistä KyJy-töistä
Juhlava kesätoppi on edistynyt yhden kerroksen. Puikkojen etsintä ja lankojen valinta on vienyt aikaa tuolta työltä. Ensimmäinen A-sukka on edistynyt kantapään aloitukseen saakka. Tänään olisi tavoitteena aloittaa yksi uusi työ ja saada näitä molempia hieman eteenpäin.
Ensimmäinen KyJy on valmistunut virkkauksen osalta. Lisää tietoja ja kuvia lähes valmiista työstä täältä
Vielä ompeluosuus on tekemättä. Sen saanen tällä viikolla tehtyä, joten saan työn valmiiksi asti.
Kyjy 6. (aloitus 4.)
Aloitin Novitan sukkalehden C-sukat. Langan vaihdoin alpakasta silkkivillaan. Haluan sukkien kuviosta selkeämmän ja pörröisellä alpakalla ei tämänkaltaista selkeyttä saa.
Mallikuvio on todella helppo oppia ja melko nopea neuloa.
21.9
Sukat ovat unisukkina. Ne istuvat jalkaan todella napakasti niin kauan kun et tee mitään muuta kuin istut tai makaat. Nämä alkavat valua jalasta heti ensimmäisen askeleen jälkeen.
Joudun siis perumaan sanani hyvästä istuvuudesta...
Sukat oli mukava neuloa. Ensi kerralla ottaisin ehkä paksumman langan, jotta ei aivan tylsyys iske heti ensimmäisen mallikerran jälkeen. Tämän työn kohdalla siis tuntui ettei työ edisty yhtään, vaikka neuloisi kuinka.
Ohje: Novitan sukkalehti C-sukat
Lanka: Regia silkkivilla
Puikot: noin 2,0 markettipuikot
Langankulutus: 83g

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012
Uudestaan sain sen 11. haasteen
Tällä kertaa haasteen minulle nakkasi ystäväni Suvi. Hänen bloginsa löydätte täältä.
Minä en tätä enää laita eteenpäin, mutta jos joku tämän haluaa voi vastata näihin samoihin kysymyksiin uudestaan.
Pyydän että osallistuisitte tähän haasteeseen. Siihen ei ole vielä yksikään ottanut osaa, mutta toivottavasti osallistujia tulisi edes se yksi minullekin. :)
Juu ja sitten niihin kysymyksiin:

1. Mikä on parasta kesässä?
Lämpö, valo, luonto herää eloon hetkeksi
2. Onko uiminen kivaa?
On, jos vesi on riittävän lämmintä.
3. Entäpä mikä on lempijuomasi?
Suomen tivolin vaniljapirtelö on ehdoton ykkönen
4. Mitä teet mieluiten talvella?
Luen, neulon ja käyn salilla.
5. Onko sinulla veljiä / siskoja?
Kumpaakin löytyy yksi kappale.
6. Mitä harrastuksiisi kuuluu?
Käsityöt eri muodoissaan, pyöräily, lukeminen ja liikunta
7. Oletko aamuvirkku ja iltatorkku, vai aamutorkku ja iltavirkku?
Aamuvirkku ja iltatorkku kai sitten olen nykyään. Jos tätä olisi kysytty muutama vuosi sitten, olisin vastannut toisin. :)
8. Onko koulussa kivaa?
Koulussa ei ollut kivaa, koska minua kiusattiin läpi koko peruskoulun, lukion ja ammatillisten opintojen. :(
Uuden oppiminen on kyllä mukavaa eli syy ei ollut opiskelussa.
9. Mitkä ovat parhaat blogit, joita luet?
En lue huonoja blogeja. :)
10. Missä sinulla menee bloggaamisen raja?
Aiheessa on pysyttävä eli koska tämä on käsityöblogi, en täällä sitten kirjoittele juurikaan muusta.
11. Omistatko jotain niin tärkeää, että et voisi antaa sitä edes parhaan ystäväsi käsiin?
Kyllä omistan ja se on minun oma kulta. Se jos menee rikki, uutta ei rahalla saa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)