On se vaan mukava tunne, kun toive täyttyy...
Olen syksystä saakka haaveillut virallisesta "neulontakerhosta". Toiveena minulla on ollut siis opastaa neulomaan sellaisia henkilöitä, jotka sitä eivät osaa (tai taidot ovat unohtuneet peruskoulun jälkeen). Kantavia ajatuksia on ollut minulla alusta saakka kerhon matala saapumiskynnys, ja puolueettomuus. Minulle tärkeää on ollut myös, ettei itse kerho maksaisi mitään. Tilat piti siis saada ilmaiseksi jostain tätä varten
Ajatus ryhmästä lähti, kun kirppiksellä kuulin maahanmuuttajien halusta ostaa kaikki villapipot ja muut villa-asusteet. Kysyntää on kuulema enemmän, kuin mitä myyntiin tulee. Idea laajeni kun tajusin, että osalla ihmisistä ei ole varaa esimerkiksi kansalaisopiston kursseihin tai muihin maksullisiin ryhmiin.
Kokeilulangat (lue: jämälangat kotoa) ja kokeilupuikkoja tuon kerhoon, mutta langat ja puikot varsinaiseen työhön on ostettava itse.
Nyt muutaman kuukauden työn jälkeen ilmainen neulontaryhmä alkaa täällä. Minä olen onnellinen.
Kuulostaa hienolta. Onnea!
VastaaPoistaerittäin hyvä ajatus saiskohan tänne samanlaisen jutun...
VastaaPoistaSitä pitää ehdottaa esimerkiksi paikkakuntasi työttömienyhdistyksen tai vastaavan kautta. Ehdottaa ideaa heille. Sanoo että haluaa perustaa voittoatavoittelemattoman piirin ja sille tarvitsee tilat. Usein kunnilta löytyy tiloja, joissa tällaisia voi järjestää.
PoistaNiin ja muuta palkkaahan tästä ei saa, kuin hyvän mielen ja uusia tuttavia.