Tämä on ajastettu teksti. Testaan siis tätä Bloggerin ominaisuutta.
Vielä saan lokakuun puolelle lisättyä kaksi valmistunutta työtä. Ensimmäisenä esittelyyn pääsee pesukukka. Vihdoin ja viimein kaikki ominaisuudet ovat kohdillaan. Lanka on riittävän kiinteää ja ohutta, koukku on tarpeeksi iso, työ on kevyt ja löyhä eli täydellinen pesukukka. Olen muokannut pesukukan ohjeen uusiksi. Tein siihen muutoksia, jotta se toimii takuuvarmasti langalla kuin langalla. Tällä langalla tuli tästä täydellinen. :)
Ohje: oma pesukukka
Koukku 7,0 Novitan muovikoukku
Lanka: Red Heart Bella
Langankulutus: 20g
Lisäksi RPY toivoi itselleen keskiaikahenkisiä paksuja lapasia, jotka pitäisivät tuulta. Saaja itse suunnitteli mallin ja minähän toteutin. Tämä on vasta ensimmäinen versio näistä ja tarkoitus olisi tässä talven kuluessa kirjoitella myös ohje näistä.
Painoa näille lapasille tuli valtavasti, koska lapasissa on sisälapanen, joka on myös rasa. Kaksin- tai kolminkertaisuuden tarkoitus on pitää pakkanen loitolla. Lisäksi kämmenselässä on huovutettu alue, joka sitten kuulemma pitää tuulta pyöräillessä. Toivon vain etteivät lapaset olisi käytössä liian kuumat tai painavat.
Tarkoituksenani on tehdä myös naisten malli näistä lapasista, joten suunnittelu jatkukoon.
Malli: Oma, ohje tulossa
Lanka: Novitan 7 veljestä ja Jussi, rasannukkana on Teetee Alpakka
Puikot: 3,5 Addi Bambut
Langankulutus: 224g
Lapaset olivat niin isot, että ne piti punnita erikseen. Eivät olisi yhdessä pysyneet pikkuisella keittiöpuntarillani. :)
Lokakuun langankulutukseksi tulee minulle huikeat 921g! Lisäksi kaikki työt ovat ns. pieniä töitä. On kieltämättä aika voittajaolo. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti