keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa...

Paljon olen neulonut ja saanut aikaan. Jämäkuun kilo on mennyt rikki eli toinen tavoitteista on nyt saavutettu. Vielä toinen on saavuttamatta eli jämälangat eivät vielä mahdu kodinlaatikkoon. Pari työtä pitäisi vielä saada aikaan, jotta mahtuvat.
Vielä on lapaset ja huivi kesken. Lapaset ehtivät lähes varmasti, mutta huivista en ole niin varma. Teen huivin valmiiksi vaikka myöhässä. Onhan se minun ensimmäinen pitsihuivi eli Revontuli-huivi on kesken.

Valmistuneissa on tossuja, sukkia ja lapasia. Ne valmistuvat nopeasti ja ovat mukavia "leffaneuleita".

Musta-purppuroihin virkattuihin lapasiin sain inspiraation Vaari kutoo-blogista. Olen jo kauan ihaillut siellä esiteltyjä töitä, joissa yhdistellään rohkeasti erilaisia lankoja.

Ylimmät sukat olen tehnyt harjoitellakseni kirjoneuletta ja erityisesti lankadominanssia. Suosittelen lämpimästi mallia aloittelijalle. Kirjoneuleosiot ovat lyhyitä ja suurimman osan sukasta saa vain neuloa . :)
 Ohje: Lapsen kirjoneulesukat
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: Novita 7veljestä
Langankulutus:97g










Ohje: oma peruslapanen
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: sekalainen pätkälanka ja 7veljestä
Langankulutus: 68g












Ohje: Mirja-mummun tossut
Puikot: 3,0 knitpro-sukkikset
Lanka: 7veljestä
Langankulutus: 50g









Ohje: Babystøvler
Puikot: 3,5 Knitpro-pyöröt
Lanka: 7veljestä
Langankulutus: 35g









Ohje: vapaavirkattu
Koukku: 4,5 markettikoukku
Lanka: Purppura mysteerilanka ja Teetee lenkkialpakka
Langankulutus: 56g








Ohje: Novita Sukkalehti W-sukka
Puikot: 3,0 bambusukkikset
Lanka: suurin osa 7veljestä
Langankulutus: 113g


















Lähden tästä jatkamaan neulomista, jotta edes yhdet lapaset ehtisivät jämäkuun saldoon. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti