keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Langan ostorajoitukset eivät toimi!

Tänään yritin metsästää kotikaupungistani Novitan Talvi 2005 lehteä. Kirjasto ja lankaliike on jo tarkistettu ja kummastakaan ei kyseistä lehteä löydy.
Päätöksestäni huolimatta erehdyin ostamaan lankoja...
Kyse oli alunperin yhdestä kerästä, mutta mukaan lähti lisäksi 17 sukulaista. :)
Ostin siis 18 kerää lankaa. Mukaan tarttui 14 kerää sinapin keltaista Coats Bamboolo-lankaa ja harmaata Sublime luxurious woolly merino keriä ostin neljä.


Bamboolosta olisi tarkoitus tehdä jonkinlainen kesäinen tunikamekko. Yhteensä lankaa minulla on 15 kerää eli pitäisi riittää.

Sublime oli heräteostos. Uskoisin että siitä saattaa tulla huivi tai jotain ihan muuta. Onneksi lanka on melko neutraalia, joten mikään ei estä marinoimasta sitä tuolla lankakaaoksen keskellä muutaman hetken ajan.

Niin ja ostoonhan täytyy aina olla jokin hyvä syy. Kaikki nämä langat oli siinä euron/kerä laatikossa. Eihän tätä tarjousta voinut ohittaa. Silloin kun ostin langat siihen Calorimetry-pantaan jäin harmittelemaan etten ostanut lankaa enempää. Bamboolo on ihanaa neuloa ja siitä valmistuu nopeasti työ. Kävin katselemassa lankaliikkeen laareja ja en löytänyt tätä silloin. Nyt onneksi löysin ja pakko ne oli ostaa.
Vielä jäin pohtimaan muutamaa valkoista merinokerää, jotka jäivät sinne laariin. Mietin yön yli ja teen päätöksen aamulla ostanko myös ne.

1 kommentti: