maanantai 20. elokuuta 2012

Jees ja kuvia!

Voitin siis Sadelikan järjestämässä arvonnassa. Kuten jo sanoin, palkinto ei olisi voinut saapua parempana päivänä. Palkinto lämmittää kyllä nyt lähinnä sielua, mutta toivottavasti tulevaisuudessa myös kaulaa.
Palmikkopuikoista olen jo haaveillut suhteellisen kauan. En vain ole jostain syystä saanut niitä ostettua. Voin joskus myöhemmin laittaa kuvaa niistä minun "palmikkopuikoista", joilla on tähän saakka pärjätty. :)
Nuuskamuikkusta sopivampaa korttia ei olisi voinut olla. Ilmeisesti hän tuli vielä sanomaan heipat minullekin ennen etelään lähtöä. Tänään oli siis ensimmäisen kerran syksyn tuoksu ilmassa koko päivän. Kesä on siis lopuillaan. Saippuakuplat antoivat minulle idean yhteen kyjyn jälkeiseen uuteen työhön ja tuo ihana Polku-lanka toiseen. Kuplista lisää myöhemmin... 
Heti paketin avattuani oli mietittävä mitä teen langasta. Hain ideoita Raverlysta ja löytyihän sieltä nätti neule 100grammalle. Langan tuntu on niin ihana, että pelkään ostavani sitä lisää poistokorista. Tämä Polku neuloutuu ilmeisimmin huiviksi.  Langan väri on siis Paprika.

Töitä on myös valmistunut. Niistä kuvia ja tunnelmia enemmän KyJy-listan kautta.

5 kommenttia: