maanantai 6. elokuuta 2012

Vielä on kesää jäljellä!

Sain onneksi kesäkassin käyttöön vielä tälle kesälle. Hilkulle taisi mennä, koska ovat lupailleet huomiselle kylmempää ilmaa.
Kuviakin otin sekä kassista, että myös neulotusta liivistä. Tulin sisälle ja innoissani selostin ystävälleni kuvista ja muusta. Törkkäsin kameran jonnekin ja nyt en sitten löydä sitä mistään. Tämä on niin tätä... :D
Onneksi sain kuvat otettua ja ehtiihän ne lisäillä tänne vaikka sitten kun lunta on maassa...

Syksyä varten aion ommella housut. Olen tehnyt samoilla kaavoilla housut neljä vuotta sitten, mutta ne housut ovat nyt kutistuneet kaapissa. On siis pakko ommella uudet samanlaiset. Kangas oli vanhoissa mustaa farkkua. Uusissa se on tukevaa housukangasta.
Tein jo sovitushousut ja niistä tuli niin hyvät että päätin pitää niitä kotihousuina. Kangas on kamalaa, mutta kyllä ne kotona välttää.

Lähden nyt metsästämään sitä kameraa, jotta saan tänne taas kuviakin. :)

2 kommenttia:

  1. Tuo, että vain nopeasti työntää jonkun tavaran kädestään ja unohtaa samalla sekunnilla, minne se meni, kuulosta niiiiin tutulta. :) Mutta toivotaan, että kamera löytyy ja kuviakin tulee viimeisimmistä saavutuksista näkyville. ;)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on tuttua - varsinkin niiden tavaroiden etsiminen. Perheessä aina riitä, että itse piilottelee tavaroitaan vaan kun muutkin saa tavaransa kadoksiin. Monta päivää etsittiin 11v:n takkia ja mobilisoitiin sukulaiset ja kaveritkin - ei vaan löytynyt. Menin kauppaan ja ostin uuden koska satoi joka päivä eikä 11v pärjää ilman takkia. Kaupasta tultua kipaisin kellariin ja siellähän se. Kellarin rapussa ja niin siististi naulassa...

    VastaaPoista