keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pipoja päitä lämmittämään

 Kuten jo eilisessä postauksessa kerroin, on töitä valmistunut paljon, mutta töitä ei ole vain ehtinyt esitellä täällä. Neulominen kun on kutsunut luokseen kovemmalla äänellä kuin blogin päivittäminen. :)
Tässä nyt kuitenkin muutamia valmistuneita...

Tämän vuoden puolella on valmistunut jo useampi pipo. Niitä kun on helppo ja nopea neuloa. Toisekseen parittomia töitä on vaihteeksi mukava tehdä. Ne kun on kerralla valmiita.

Sini-punainen Spiderman-pipo ja punainen Angrybirds-pipo valmistuivat neuleosiolta jo ennen joulua ja ne onkin punnittu joulukuun saldoon. Viimeistelyn sain tehtyä vasta tänään eli eivät ihan ehtineet joulupukin konttiin ne.

Ohje: Pipojen idean antajana toimi tämä, muutoin neulottu niin kuin lankaa on riittänyt
Lanka: Novita Nalle colori, Gjestal Maija (punainen ja sininen)
Puikot: 4,5 40cm markettipyöröt
Langankulutukset löytyvät täältä
Pipoihin on ommeltu käsin puuvillatrikoota vuoriksi. Lisänä ompelin käsin kiinni nuo silitettävät merkit. Ne saa siis tarvittaessa napsittua irti.

Näiden lisäksi on syntynyt harmaa mohairpipo ja musta-harmaa resoripipo. Mohairmyssy on tehty lahjoituslangoista, joten se menee tulevaisuudessa johonkin keräykseen.


Mohairpipo:
Ohje: 2o,2n resoria 80s
Lanka: mysteeri mohair
Puikot: 4,5 markettipyörö
Langankulutus: 52g

Raitapipo:
Ohje: 2o,2n resori, 96 silmukkaa
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3,5 Addi bambut
Langankulutus: 34g





Mustat saappaanvarsikoristukset:
Ohje: Simply knitting issue 101, s 27-28
Lanka: Mustia langanjämiä
Puikot: 8,0 bambusukkikset
Langankulutus: 128g

Ruttusukat:
Ohje: Hieman muokattu Novitan sukkalehti U-sukka
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3,0 Addin bambut
Langankulutus: 137g

Tuossa kasassa riittää vielä kuvattavaa eli postauksiin löytyy kyllä tavaraa, kun vain malttaisi istua tähän näitä ylös kirjaamaan.
Langankulutusta lisäsi tässä kuussa tekemäni 600g lankalahjoitus. Laitoin minulle turhia mohairlankoja lahjoitussäkkiin. Jospa ne joku sieltä neuloisi ihan töiksi saakka.

5 kommenttia:

  1. Sinullahan on ollut oikein lankatehdas :)
    Nuo ylimmät näytttää sellaisilta että on varmaan mukavat päässä.

    VastaaPoista
  2. Ihania töitä kaikki. Mukavan näköisiä nuo myssyt, varmasti mukava pitää päässä =))

    VastaaPoista
  3. Kauniita neuleita kaikki. Noihin ylimmäisiin pipoihin minäkin ihastuin:)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kaikki..noita saapanvarsisukkia minunkin pitäisi tehdä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nuohan ei ole sukat. Ne ovat todellakin vain koristukset eli saappaan sisällä on joustinta vain 10-12cm. Tämäkin vain sen vuoksi, että palmikko-osio pysyisi kauniisti paikoillaan.

      Poista