perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hiiri kissalla räätälinä

Halusin liivin ja ostin siihen langat. Neuloin liivin ja totesin ohjeen olevan täysi susi. Purin työn ja istuin etsimään uutta ohjetta.
Löysin tunikan ohjeen. Aloitin työn ja sain sen melkein valmiiksi, kunnes havaitsin ettei lanka riitä ja uutta ei saa. Purin tunikan ja istuin etsimään uutta ohjetta.
Löysin lisää lankaa, mutta väri on eri kuin alkuperäisissä. Etsin ohjetta, johon värit sopisivat. Löysin ohjeen ja aloitin boleron. Neuloin työn puoleenväliin ja huomasin etten pidä mallista ollenkaan. Purin työn ja istuin etsimään uutta ohjetta.
Löysin ohjeen ponchoon ja aloitin työn. Hermostuin neuletuntumaan ja silmukoiden tippumiseen puikolta. Purin työn ja istuin etsimään uutta ohjetta. Vanhat langat odottavat yhä pussissa. Saa nähdä mitä niistä vielä valmistuu.
Onneksi lankojen kanssa ei käy yhtä hullusti kuin sadussa olleelle kankaalle. :)
Ostin siis uutta lankaa ja neuloin pannan.
Ohje täällä



3 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, välillä se menee juuri noin. Sinnikkyytesi palkitaan varmasti jossakin vaiheessa ja lankasti päätyy joksikin ihanaksi ja juuri sopivaksi, olen varma siitä :) Onneksi lanka ei häviä mihinkään ja tuolla tavalla saat nauttia samasta langasta pitkään.....taloudellista <3

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä tosi sinnikäs, ihailtavaa! Minulta lankakasa oisi varmasti jossain vaiheessa lentänyt seinään tai roskikseen tai kirpparikassiin. Vaikka eihän se langan vika ole, jos se ei riitä tai ohje ei istukaan. Toivottavasti se täydellinen malli vielä löytyy, jossa langat ja malli kohtaaavat toisensa!

    VastaaPoista
  3. Joskus käy juuri noin :), mutta sitkeästi vain eteenpäin...

    VastaaPoista