tiistai 3. huhtikuuta 2012

Koetilkun tärkeys neuleissa

Opinpahan tuosta siksak-myssystä edes jotain. Tajusin miksi mallitilkun teko on tärkeää pakollista jokaisen uuden työn kohdalla.
Tein siis myssyn sen enempää suunnittelematta isoimman silmukkamäärän mukaan. En ottanut huomioon löysähköä käsialaani, ajattelin kuitenkin tehdä hieman kasvunvaraa pipoon. Myssyn valmistuttua tajusin, ettei se langan loppuminen johtunut liian vähästä langasta. Se johtui siitä ettei piposta ollut tarkoitus tulla tuollainen Piposta tuli massiivinen.
"Keskimmäinen koko on hyvä yleiskoko vauvaikäiselle, ja suurin koko on ainakin meillä venynyt käyttöön pitkälle taaperoikään."
Tuo lause sai meillä täysin uuden merkityksen. Taapero tarkoittaa tuon pipon mukaan aikuista miestä. :D Onneksi tein pipon tummanharmaasta langasta. Aikuisen päässä se näyttää lähinnä rengaspanssarilta. Keskiaikafanille tuo myssy sopii paremmin kuin hyvin. Nyt vain pitää jatkaa pipon alareunasta kaulurilla, jotta se näyttää "aidolta" kypärältä. Kuvia tulee myssystä, kun se valmistuu.

Tällä kertaa työ ei onneksi mennyt hukkaan. Tästä kuitenkin opin sen, ettei ole niin pientä uutta ohjetta/lankaa, josta ei tarvitsisi tehdä mallitilkkua.

Lainaus:
http://www.ullaneule.net/mummo09/ohjeet_siksakmyssy.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti