tiistai 3. huhtikuuta 2012

Lankaostokset

Lähdin ostamaan lisälankaa siihen kauluriosaan. Maijaa siis ostin kaksi kerää. Luvalla ostin Novitan sukkalehden. Lisäksi mukaan tarttui huivilangat kesän juhlahuiviin. Löysin siis alekorista Austermann Shari-lankaa ruskea-hopeana. Sitä lähti mukaan kolme kerää. Samasta korista löytyi Sirdar Snuggly Snowflake-lankaa harmahtavan valkoisena. Tästä olisi tarkoitus tehdä jonkinlaiset käsineet Palmapipon kaveriksi.
Ostin myös muutamat bambupuikot itselle ja yhdet lahjaksi.

Novitan sukkalehdestä vielä sen verran, että ajattelin ottaa haasteen ja neulon sukat a:sta ö:hön. Ainoa mitä en aio enää uudestaan testata on ristiinvahvistettu kantapää. Se yksi kerta riitti.
Kuitenkin ennen sukkaurakkaa olisi saatava pari keskeneräistä valmiiksi. Niin ja sukkiahan tarvitaan enemmän vasta kesän jälkeen. Kesälahjoiksi sukkia on varastossa ihan riittävästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti