sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lupaamani lapaset

Sain nämä lapaset valmiiksi jo pari päivää sitten. Näissäkin on pääteltäviä langanpäitä. Niitä on yhteensä kuusi ja taas ne pari hassua lankaa viivästyttivät valmistumista. Lopulta aamulla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja päättelin muutaman langan.

Lapaset on siis neulottu langanpätkistä. Ranteen joustin ja peukalo on tehty kokonaan yhdestä langasta. Muu lapanen on neulottu "raidalliseksi" eli joka toinen kerros "pätkälankaa" ja väliin aina kerros yhtenäistä lankaa jostain pikkuisesta nöttösestä. Peukalon aukon kohtaan tein kaksi peräkkäistä kerrosta yksivärisellä langalla. Näin silmukoiden nostelu on helpompaa. Lopetin pätkälangan käytön, kun kärkikavennuksissa oli jäljellä enää 5 silmukkaa. näin viimeiset kavennukset sujuivat helpommin.

Pätkälanka on siis jo valmistuneiden töiden päättelylanganpätkistä tehty. Pätkälankaan pääsevät kaikki yli 10cm pitkät pätkät ja sitä lyhyemmät menevät pikkuisten otusten täytöksi. Käytän siis langasta viimeisetkin hippuset johonkin.

Pätkälapasia käytän aluslapasina. Ne ovat mukavan lämpöiset pakkasella. Laitan lapasen käteen niin, että hapsut jäävät hansikkaiden väliin.

Näille lapasille vain taisi löytyä uusi omistaja. Minä kuljen ensi talven vanhoilla pätkälapasilla, ellei tuo pätkälankakerä ehdi kasvaa ennen syksyä isommaksi. :)



Onni on, ettei näistä lapasista tarvitse päätellä kaikkia langanpäitä. :)

Lanka: Pikkunöttöset ja valkoinen lanka Seitsemän veljestä, pätkälanka on sekalaista jämälankaa
Puikot: Addi 3,0 bambusukkikset
Ohje: Peruslapanen
Kulutus: 60g

1 kommentti: