keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Luukku 19. ja askarteluja

Tuli aivan kyyneleet silmiin, kun näin tämän päivän luukun sisällön. Kuinka joku voi kertomatta tuntea minut noin hyvin?
Käytän koruja todella vähän. Suurin syy siihen on kehoni. Minulla ei metalliset korut sovi, koska kuulun siihen 10% suomalaisista, joilla hiki syövyttää metalleja. Siksi käytän neulemerkkeinä niitä koruja, joita muut käyttävät korviksina. Neule on aina mukana ja niin ovat sitten minun korutkin.

Mutta siis luukun sisältö. Sieltä ilmestyi ihana puu- ja huopahelmikoru. Korun voi tarvittaessa puolittaa kaulakoruksi ja rannerenkaaksi. Minusta koru on noin itsessäänkin kaunis ja käytän sitä luultavimmin ihan tällaisenaan.


Koko joulukuun on vallinnut tässä blogissa neulehiljaisuus. Syynä ei ole niinkään ollut joululahjat, vaan joulukoristeaskartelut. Lisäksi olen tuunannut muutoinkin käsityötarpeistoa ja tehnyt myös niitä lahjoja.
Sain viimeinkin päällystettyä Marjatan. Päällykseksi laitoin kirppiksen ilmaislaarista löytämäni mustan poolopaidan. On tuo nukke nyt paljon siistimpi kuin ennen.

Lahjojen lisäksi myös hyväntekeväisyysneuleet ovat vieneet aikaani. Olen neulonut yhden sylipeiton tilkut. Kuvaa tilkuista en tietenkään muistanut ottaa. Painoa peitolla oli 205g
Tässä alla olevassa kuvassa on vaihdokkineule. Lupasin neuloa sukat lahjoituskirppikselle, kun sain sieltä itselle sekalaisen kasan ompelu- ja neulelankoja.
Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3,0 Addin bambusukkikset
Ohje: Oma perussukka, ainaoikeinkantapää
Langankulutus: 63g

Eniten aikaa vienyt projekti nyt joulukuussa on ollut joulukoristeet. Vielä pitäisi tehdä noin viisi metriä tuota kuusessa olevaa olkinauhaa. Jospa sen saisi tehtyä tänään illalla. Myös latvatähti on tehty oljesta ja koristeena siinä on punaisia marjoja ja värjäämätöntä "täyteheinää".
Loppuun vielä muistutus arvonnastani.

6 kommenttia:

  1. Moikka!:)
    Sattuisitkohan tietämään mitään tällä hetkellä käynnissä olevaa/tulevaa hyväntekeväisyysjuttua, johon voisi neuloa sukkia ja muuta? Yritin etsiä, mutten löytänyt.

    Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaka ry ottaa vastaan ja sen kautta on ainakin turvallista lahjoittaa. Lähimmän Vaaka ry:n yhdyshenkilön löydät Vaaka ry:n nettisivujen kautta. Nettisivuilta www.vaaka.org löytyy myös tietoa yhdistyksen keräyksistä.

      Yhdistys ottaa jatkuvasti vastaan villasukkia.

      Poista
    2. Iso iso iso kiitos! :)

      Poista
  2. On teillä todella kaunis joulukuusi !

    Kiva kun on muitakin, jotka ei voi olla edes jouluna tekemättä käsitöitä. Minustakin tuntuu että aika menee hukkaan, jos vaan istuu ja katselee telkkaria :)

    Mukavia käsityöhetkiä Sinulle !

    VastaaPoista
  3. Ihana kuusi! Pidän kovasti ajatuksesta, että koristeet on tehty itse! :)

    Haastoin muuten sinutkin blogissani :)

    VastaaPoista