Aluksi muistutan vielä arvonnastani, jotta kukaan halukas ei unohtaisi sitä.
Aamulla kiireessä availin tietysti kalenteriluukkuni. Sieltä paljastui iso joulutarra-arkki! Olen tässä päivän aikana vähän väliä ihastellut tarroja ja miettinyt niille kohteita. Uskon, että tarrat tulevat käyttöön vasta ensi syksynä. Silloin kun aloitan uudet jouluaskartelut. Ihania ovat tarrat ja en tiedä kyllä minne raskin niitä laittaa. Ehkä kuitenkin paikkansa löytävät nämäkin. :)
Voitin tässä muutama hetki sitten Lumoavan liilan arvonnassa. En ole vain ehtinyt esitellä palkintoa. Syynä on ollut yksinkertaisesti liian kiireinen elämä. Silloin kun karsitaan turhimpia tekemisiä pois eli blogin päivittäminen hidastuu. Nyt aikaa taas on edes vähän ja suman purkaminen tuntuu oikealta. Palkintona oli siis kirja ja heijastin.
Olen lukenut kirjan kannesta kanteen jo varmasti viisi kertaa ellen useamminkin. Aikaa töiden toteuttamiseen ei vain ole vielä ollut. Ihania malleja on tässä ja varmasti toteutan monia näistä. :) Kirja on myös kyllä iso idealaari ihan tavallisten töiden koristelua varten.
Heijastinta en ole raskinut käyttää vielä, koska pelkään hukkaavani sen. Tämä heijastin on kuin koru. Se saa siis toimia juhlaheijastimena eli pääsee käyttöön nyt joulun aikaan.
Tunnelmallista joulunaikaa sinulle:)
VastaaPoista